Hoitokoti

Hoitokodin perustivat vuonna 1994 Ritva Repo ja Sylvi Leskinen Kortejoelle. Yritys on sittemmin siirtynyt Kimmo ja Virpi Revon omistukseen.

Roinilan Hoitokoti oli kehittämässä laatukriteereitä hoitokotitoiminnalle vuosina 1995 - 1999, josta YK:n kansainvälisen ikäihmisten vuoden Suomen komitea myönsi kunniakirjan vuonna 2000. Yritys on jatkanut 2000 - luvulla toiminnan laadun kehittämistä ja vuonna 2009 saimme SHQS kriteeristön mukaisen laaduntunnustuksen, jota olemme ylläpitäneet ja kehittäneet edelleen.

Hoitokodissa on 21 asukaspaikkaa. Kodissa asutaan yhden ja kahden hengen huoneissa, kahdessa eri kerroksessa. Asukkaiden käytössä on hissi. Huoneet ovat mahdollista sisustaa omilla huonekaluilla. Viriketoimminnan pyrimme suunnittelemaan siten, että jokaisella asukkaalla on mahdollisuus osallistua niihin omien voimavarojensa mukaisesti. Järjestämme mm. laulua, jumppaa, lukemista sekä ulkopuolisten esiintyjien tapahtumia. Tapahtumiin ovat aina omaiset sekä muut läheiset tervetulleita.

Hoitokotiin hakeminen

Asukkaat hoitokotiin tulevat joko itsemaksavina tai kaupungin  maksusitoumuksella. Lisätietoja kaupungin maksusitoumuksista saa Vanhusten palveluohjauksesta

Meillä on oikeus toimia  palveluntuottajana, jolle voidaan maksaa myös palveluseteleillä.
Lisätietoja palvelusetelistä Kuopion kaupungissa.


Hoitokotiimme ovat kaikki tervetulleita tutustumaan, sovithan esittelyn etukäteen Virpi  Revon kanssa.

Esitteemme pdf-muodossa (tulostettava).